Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 29.5.-2.6. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Hypnoosi on hyvä esimerkki alueesta, jossa tieteellinen tutkimus on läpi sen historian kietoutunut tarinoiden, myyttien ja pseudotieteen verkkoon. Oppikirjan tekijöiden yhteinen tavoite on saada tätä verkkoa puretuksi ja antaa lukijalle viimeisimpään tieteelliseen tutkimukseen perustuva näkemys tästä ilmiöstä, jonka ymmärtämisestä olemme edelleen huomattavan kaukana. Hypnoosia voidaan käyttää hyvin monella alueella ja moniin viitekehyksiin tukeutuen ja siksi eri käyttöaiheiden kirjoittajiksi kutsuttiin alan parhaita asiantuntijoita, jolloin oli mahdollista saada kultakin sovellusalueelta viimeiseen tutkimustietoon ja kliiniseen kokemukseen perustuva kriittinen katsaus. Kirjan ensimmäinen osa sisältää johdannon hypnoosi-ilmiöön ja esittelee alalla käytetyt peruskäsitteet ja ilmiöt. Toisessa osassa perehdytään hypnoosin käyttömahdollisuuksiin kliinisessä työssä, vasta-aiheisiin ja erilaisiin psykoterapeuttisen työn orientaatioihin sekä esitellään keskeisiä menetelmiä. Kolmannessa osassa perehdytään kliinisiin sovelluksiin erilaisissa tilanteissa. Hypnoosin käyttö tulee rajata vain terveydenhuollon ammattilaisille. Asianmukaisessa käytössä hypnoosi ja hypnoterapia ovat hyviä menetelmiä erilaisten oireiden, häiriöiden ja sairauksien hoidossa.

Hypnoosi ja hypnoterapia

Asiakasomistajahinta
65,62 €

Normaalihinta 77,20 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.