Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 29.5.-2.6. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kyy-rikostrilogian päätösosassa jarrupoljin on poistettu lopullisesti käytöstä. On tilinpäätöksen aika, tapahtumaketjua ei voi pysäyttää. Kun sääntöjä ei ole, mikään ei ole itsestään selvää. Sebastian Salolla pyyhkii mukavasti. Ei vankilassa varsinaisesti viihtyisää ole, mutta kekseliäs yrittäjä pystyy käyttämään aikansa kiven sisälläkin tuottoisasti. Kohtalon kolhima Rudolf Rankanen on palannut tuttuun ja turvalliseen ammattirikollisen rooliinsa. Ajatus Sebastian Salon eliminoimisesta pitää lämpimänä, mutta asian ehtisi hoitaa myöhemmin. Odottamattomat tekijät sysäävät pelin nappulat kuitenkin hetkessä uuteen asentoon. Pitelemättömille kierroksille karkaava tapahtumasarja jättää jälkeensä jopa Rudolfin ja Sebastianin mittapuulla poikkeuksellisen määrän ruumiita ja hävitystä. Miehet joutuvat hetkeksi unohtamaan toistensa tappamisen ja jotain vielä pahempaa – tekemään yhteistyötä. Viimeinen kyyti jatkaa Kyyn (2020) ja Pyhien kyyneleiden (2021) tarinaa, mutta toimii myös itsenäisenä romaanina.

Nummenpää, Viimeinen kyyti

Asiakasomistajahinta
30,64 €

Normaalihinta 36,05 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.