Asiakaspalvelu

Puutarhaohjeet - Kotipihan perennaohje

Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia vinkkejä.

Avaa tästä pdf-versio!

Kasvupaikka

Ensin maa kuntoon

Riittävän syvä ja hyvälaatuinen kasvualusta on kasvien menestymisen edellytys. Kasvualusta on tavallisesti peltomultaa tai saven, hiekan, turpeen ja/tai kompostin seosta. Perennoille voi ostaa myös erityisesti niille tehtyä seosta. Pienille perennoille varataan ainakin 20 cm paksu, keskikokoisille 30–50 cm paksu ja isoille 50–70 cm paksu kasvualustakerros.

Kasvualustassa ei saa olla monivuotisia juuririkkakasveja, kuten juolavehnää ja peltovalvattia. Jos maa on pahasti rikkaruohottunut, se kannattaa vaihtaa puhtaaseen kasvualustaan. Perennat eivät viihdy tiiviissä eivätkä märässä maassa rantakasveja lukuun ottamatta. Kun pohjamaa on tiivistä, hienorakeista ja pitkään kylmänä pysyvää savea tai hiesua, siihen sekoitetaan karkeaa hiekkaa, ja alue salaojitetaan. Perennapenkki tehdään savisen pohjamaan päälle ja ympäristöstään loivasti kohoavaksi. Kohopenkki lämpiää hyvin ja pysyy ilmavana eikä vety edes syksyllä. Herkästi kuivuvilla hiekka- ja soramailla perennaryhmälle kaivetaan yhtenäinen kuoppa, joka täytetään ravinteikkaalla kasvualustalla.

Hiekka- ja soramaita ei yleensä tarvitse salaojittaa. Myytävät kasvualustat on tavallisesti peruslannoitettu ja -kalkitettu. Muutoin paikalla oleva maaaines kalkitaan ja lannoitetaan pakkausten ohjeiden mukaan. Kun kasvualusta on rakenteeltaan hyvää ja sopivan ravinteikasta, perennoja ei tarvitse lannoittaa joka vuosi.

 

Kasvit paikan ehdoilla

Kasvit valitaan aina kasvupaikan mukaan. Oheisilla sivuilla on erilaisiin olosuhteisiin sopivia perennaryhmiä. Huomaa, että sekä aurinkoisen että varjoisen paikan kasveja voi sijoittaa puolivarjoon. Jos kasviryhmässä on ravinnevaatimuksiltaan erilaisia kasveja, on turvallisinta lannoittaa kohtuudella. Korkeimmat kasvit sijoitetaan taustalle kuten tämän ohjeen malliryhmissä.

Jos ryhmää katsotaan joka puolelta, isot lajit istutetaan keskelle. Lehdistö on vähintään yhtä tärkeä kuin kukinta. Ehytlehtisiä ja liuskaisia sekä pieni- ja isolehtisiä lajeja istutetaan vuorotellen. Hopeiset sekä puna-, kelta- ja kirjavalehtiset kasvit tuovat väriä pihaan silloin, kun perennat eivät kuki. Malliryhmiin on sijoitettu alku-, keski- ja loppukesällä kukkivia lajeja. Ryhmän ilmettä voi muuttaa vaihtamalla vaikkapa punakukkaisen kasvin tilalle valkokukkaisen.

Lähekkäiset värit (esim. punainen, oranssi ja keltainen) muodostavat harmonisimman yhdistelmän. Valkokukkaiset ja hopealehtiset kasvit sopivat kaikkiin väriyhdistelmiin. Malliryhmissä kasvien tyypillinen istutustiheys ilmoitetaan kpl/m2. Esimerkiksi jalopioneja istutetaan yleensä 4 kpl neliömetrille. Jos haluat kolme neliötä pioneita, taimia tarvitaan 12 kpl (3 x 4 kpl/m2).

Istutus ja hoito

Myytävät perennat ovat lähes aina astiataimia, joita voi istuttaa koko sulan maan ajan. Taimet kastellaan jo ruukuissaan ja ne asetellaan lomittain tuleville paikoilleen. Istutustiheys riippuu taimien koosta ja kasvilajista. Taimelle kaivetaan kuoppa käsin tai istutuskauhalla. Jos maa on kuivaa, kuoppa täytetään vedellä, jonka annetaan sen imeytyä, ennen kuin taimi asetetaan kuoppaan. Astia poistetaan! Juuripaakun pinta tulee samaan tasoon kuin maanpinta. Multa tiivistetään käsin taimen ympäriltä. Juuripaakkua ei saa rikkoa. Lopuksi alue kastellaan esim. sadettimella, jota käyttämällä vesi imeytyy tehokkaasti maahan.

Rajaus helpottaa hoitoa

Perennat rajataan aina nurmikosta. Reunat voi ”kantata” lapiolla pari kertaa kesässä, mutta on helpompaa upottaa maahan nurmikon tai kulkuväylän ja perennapenkin väliin puupaaluilla tuettu lauta, muovinen reunanauha tai reunakiveys. Turveharkoilla saadaan korotettu istutusalue.

Kastele reilusti

Juurtuvia taimia kastellaan pari kertaa viikossa, myöhemmin vain tarvittaessa. Maan pitää kastua ainakin juuripaakun syvyydeltä. Mullan kosteus tarkistetaan tunnustelemalla sitä käsin hieman maanpintaa syvemmältä. Taimia voi myös suihkuttaa ja varjostaa.

 

Sopivasti huolenpitoa

Kun taimet ovat pieniä, on tärkeintä huolehtia kastelun ohella rikkakasvien kitkennästä. Kun taimet lopulta peittävät maanpinnan, rikkakasvit eivät enää mahdu niiden väleihin. Perennoille annetaan kasvurauha. Niitä jaetaan vasta, kun kasvusto harvenee keskeltä ja kukinta vähenee. Kuihtuneiden versojen leikkaaminen syksyllä tai seuraavana keväänä ei ole välttämätöntä. Kasvit talvehtivat parhaiten, kun niille muodostuu luontainen talvisuoja kuihtuneista versoista. Kuorettunutta maan pintaa voi harata kevyesti, jotta vesi imeytyy paremmin maahan. Muutoin maan kääntämistä vältetään, sillä se nostaa pintaan rikkakasvien siemeniä ja voi vahingoittaa perennojen juuria. Puunkuori ja muut pensaiden ja puiden maanpinnan katteet eivät pääsääntöisesti sovi perennoille. Turvallisin ja luontaisin kate perennaryhmään saadaan istuttamalla isompien kasvien väleihin maanpintaa myöten suikertavia maanpeiteperennoja. Tällaisia ovat esim. rönsyakankaali, rönsyansikka ja pikkutalvio. Kuivilla paikoilla tarkoitukseen sopivat vaikkapa maksaruohot.